Stellina

Yli kymmenen Helsingin-vuoteni aikana olen mielikuvissani onnistunut säilyttämään Senaatintorin kupeessa sijaitsevan Cafe Engelin ihanan arvokkaana ja tunnelmaa hehkuvana kahvilana...

...herätykseni tapahtui toukokuussa 2013!

Maanantai-iltapäivällä pakenin sadetta ja halusin lohduttautua lasillisella. Seuralaista odottaessani tilasin valkoviiniä sekä kanacaeserin. Minun jälkeeni paikalle saapui kolme isoa pöytäseuruetta - ja minut totaalisesti unohdettiin oman yksinäisyyteeni (vaikka istuin lähes tarjoilijoiden kulkuväylällä). Hetken - jos toisenkin - tämä nyt menetteli, koska Engelissä on kiva lehtivalikoima - mutta pian alkoi kyllä tympiä. Kun sain tilaukseni lopulta toimitettua, jouduin kyselemään valkkarini perään - kahdesti.

Taskulämmin pinot grigio ei ilahduttanut, kun kaikki jälkeeni saapuneet pöytäseurueet saivat ruokansa ennen minua. Varsin vaatimattoman caesarsalaatin toimittamiseen tuhraantui tunti - pöyristyttävää!

Caesar oli muutenkin kovin kummallinen. Kaksi ylisuurta krutonkia, kuivahkoksi taputeltu kanafile - ja mikä oudointa: puolikas ananasrinkula! Mitä ihmettä se mahtoi tehdä caesarsalaatissa? Onneksi kastikkeessa sentään maistui asiaankuuluvasti anjovis, mutta en lähtisi sillä liputtamaan tämän paikan puolesta.

Varsin surkea esitys kaikkineensa. Jos tarjoilijalta olisi irronnut edes aurinkoinen hymy, olisin voinut ymmärtää 22€:n hinnan salaatista ja pienestä viinilasillisesta... En valitettavasti suosittele! Turistihinnat- ja meininki. Stä paitsi mielikuvani sisustuksesta ja ilmapiiristä olivat tätä kokolattiamattohirvitystä huomattavasti romanttisemmat.

Sympaattinen ja kotoisa ravintola, jossa on mukava meininki, konstailematon palvelu sekä erinomainen hinta-laatusuhde. Ruoka on maukasta ja pärjää erinomaisesti pääkaupungin tähtipaikoille. Viinilista on monipuolinen ja sopivasti hinnoilteltu.

Aloitimme illallisen sampanjalasillisilla, joiden seurana nautimme pehmeää talon leipää. Seuralaiseni alkuruuaksi nauttimaa lammasterriiniä siivittivät kahdella eri tapaa valmistetut sipulit. Lammas oli pehmeänmakuista. Oma alkuruokani - sushin tapaan merilevään kääritty siika - oli upea kokonaisuus ja kekseliäs annos. Kala oli tuoretta ja lisukkeet hyvänmakuisia. Suositeltu pinot gris -viini toimi ruuan kanssa hyvin, eikä terriinin kanssa tarjoiltu Riojan alueen viinikään ollut kehno valinta.

Pääruokani oli yksi parhaista pitkään aikaan: kuhaa ja yrtti-perunagnoccheja. Myös kevätkananpoika chiantikastikkeella ja sienipappardelleillä kirvoitti kehuja. Kuhan kanssa tarjoiltiin ranskalaista rieslingiä, ja kanalle suositeltiin kevyttä punaviiniä - hyviä valintoja molemmat.

Pääruuan jälkeen keittiöstä kiikutettiin mustaherukanlehdistä valmistettu raikas granita, jonka jälkeen jaoimme juustolautasen portviinin kera. Juustot olivat hyviä, mutteivät mitenkään ihmeellisiä. Lajitelma sisälsi muun muassa roquefortia, comtea sekä punahomejuustoa. Lämmittävä portviini sopi juustojen seuralaiseksi.

Mansikoita ja ruusuntuoksua oli ihanan kepeä ja kesäinen jälkiruoka, johon moscatel-rypäleestä valmistettu viini sopi erinomaisesti. Seuralaiseni suklainen ganache sai seurakseen mustaherukkajäätelöä. Illallisen kruunasi digestiiveinä siemailtu sambuca.

Koko komeus kahdelta maksoi reilun 200€. Ilta oli onnistunut ja ruoka erinomaista - kaiken kaikkiaan nautittava kokonaisuus! Erityisen ilahduttavaa on löytää tällaisia ravintolahelmiä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Wolkoffissa vallitsee lämmin tunnelma. Terassi on viihtyisä ja aurinkoinen. Jos jotain kritiikkiä on esitettävä, niin netissä oleva ruokalista ei täsmää ravintolan menun kanssa.

Olen jo toistamiseen yllättynyt, että Demo sai pitää Michelin-tähtensä. Valitettavasti ravintolan taso on laskenut, eivätkä ruuat ole kovinkaan kekseliäitä. Fine dining -paikoissa annos jää harvoin lautaselle, kuten Demossa.

Keittiössä olisi korkea aika keksiä jotain uutta - etenkin, kun uudet kokkilupaukset valtaavat alaa, eikä mediaseksikkyyden varassa voi enää paistatella.

Palvelussa ei ole tähän asti ollut moitteen sijaa: ex-sommelierin viiniasiantuntemus hiveli Helsingin kärkeä. Ravintolan nettisivut ovat suorastaan kamalat, eikä niitä juuri ole päivitetty viimeisen viiden vuoden aikana.

Jään kaipaamaan aikaa ennen tähtiä: chorizolla ryyditettyä, silkinpehmeää valkopapukeittoa sekä valkosipuliflania. Toivottavasti Demo ryhdistäytyy pian!

Tarjoan tuopillisen sille, joka jää Salven annoksista nälkäiseksi! Perinteikkään merimieskapakan jättimäiset annoskoot taltuttavat taatusti isommankin nälän.

Salvesta saa rehtiä suomiruokaa ja mutkattomia makuja. Ensimmäisellä testikerralla tilattu Kuha Walewska kanttarellimuhennoksella ja jokiravuilla oli konstailemattoman maukas annos, joskin siitä oli unohtunut suola. Mainio perunamuusi ansaitsee erityismaininnan! Jälkkäriksi jaksoin vielä jäätelöä kinuskikastikkeella, joskin seuralaisen rapeat räiskäleet herättivät armottoman annoskateuden.

Toisella kerralla tilasin alkuun aura-etanoita. Ne olivat hyviä, mutta aurajuustoa olisi saanut olla enemmän. Seuralainen dippasi ruis-valkosipulileipiä aioliin - hauska aloitus illalliselle. Pääruuaksi valitsemani kalastajan salaatti sai seurakseen samaa valkosipulista aiolia. Salaatti oli perustavaraa, lohi hieman kuivahtanutta.

Pariloitu maksa oli varsinainen mättöannos, joka koostui muhkeasta keosta muusia, paistettua sipulia, pekonia ja puolukkaa. Maksa tilattiin mediumina, mutta oli päätynyt lautaselle hieman liian kypsänä. Maussa ei kuulemma ollut valittamista.

Ensimmäisellä kerralla ihastuin salaattipöydän raikkaaseen perunasalaattiin, jossa oli öljypohjainen kastike. Myös tuoresalaatti kastikkeineen oli maistuvaa. Toisella kerralla jätin salaattipöydän tylsähkön porkkanaraasteen väliin.

Ravintolasali on sisustettu rosoisesti ja siinä on tietynlaista suominostalgiaa. Osa tarjoilijoista on tympeitä, mutta ulkomaalaistaustainen miestarjoilija ilahduttaa aurinkoisuudellaan ja palvelualttiudellaan.

Mahtavaa meksikolaisruokaa sekä sydämellistä palvelua sympaattisessa ja persoonallisesti sisustetussa ravintolassa. Heti kynnyksen yli astuttua tulee fiilis kuin olisi Etelä-Amerikassa. Letkeä musiikki pauhaa, henkilökunta hymyilee ja keittiöstä tulvii huumaavia tuoksuja.

Sali on superkuuma - etenkin kun se on ymmärtääkseni lähes poikkeuksetta tupaten täynnä. Nytkin asiakkaita oli jonoksi asti. Ruokailemassa oli myös meksikolaisia, mikä kielii siitä, ettei keittiössä ole kovin kauaksi menty aidosta mex mex -ruuasta.

Ruoka oli erinomaista! Nachojen kanssa tarjottuun, vihreistä tomaateista ja korianterista valmistettuun salsa verdeen jäi koukkuun. Myös chipotlesta potkua saanut chilikastike oli mainiota. Pääruuaksi valitsin listan ainoan kasvisvaihtoehdon, ensilladat tuorejuustotäytteellä ja tomaattikastikeella. Annos oli tuhti ja tuore, ihanan itsetehdyn makuinen. Seuralaisen porsaanlihatacot olivat yksinkertaisuudessaan loistavia. Jälkiruuaksi nautimme täyttävää paahtovanukasta.

Annoksia joutuu odottamaan aika kauan, mutta siitä varoitetaan jo ovella, eikä se haitannut meitä. Meksikolaismakujen kyytipoikana maistuisi olut, joten jäämme odottamaan A-oikeuksia. Myös ruokalista päivittäin vaihtuvista annoksista olisi kiva saada nettiin.

Kaiken kaikkiaan ilahduttava ravintolakokemus, josta jää hyvä mieli. Tätä lisää!

Päivitys 4.8.

Toinen kerta Nopalissa vahvisti, että tästä tulee uusi kantapaikkani! Vilpittömän lämminhenkinen palvelu ilahduttaa. On kiva, että edellisellä kerralla testattuja annoksia oli pikkaisen päivitetty mm. kastikkeiden osalta. Tällä kertaa valitsin tortillan, jonka täytteinä oli perunaa, papua, avokadoa, tuorejuustoa ja salaattia - kerrassaan herkullista! Kokit valmistivat annoksen mukisematta ilman siihen kuulunutta naudanlihaa. Alkuun tarjotut makeanhappamat pähkinät olivat uusi tuttavuus ja toimivat kivasti nachojen kaverina. Aterian kruunasi pehmeän vaniljainen paahtovanukas, joka suli suussa.

Kovasti kehuttu Aangan lunasti lupauksensa maittavana nepalilaisravintolana. Saimme annokset mukaamme nopeasti.

Malai Kofta eli juustopyörykät tomaatti-kerma-kastikkeessa oli maistuva annos. Cashew-pähkinät toivat siihen mukavaa paahteisuutta. Pyörykät olivat itsessään ehkä aavistuksen kuivahkoja, mutta kastike erinomaista. Riisiä, lisukesalaattia ja raitaa oli reilusti. Minttuinen raita oli raikas, vaikken yleensä pidä siitä. Naan-leipä oli myös hyvää.

Tandoorikana valkosipuli-kermakastikkeessa sai potkua vihreästä chilistä ja korianterista. Annos oli erinomainen.

Suosittelen!

Lönnrothinkadulle vastikään avattu ravintola Emmy tarjoaa vaihtelua kiinalaiseen ravintolatarjontaan autenttisilla mauillaan.

Testikerrallamme meidät vastaanotti ystävällinen ja iloinen tarjoilija. Alkuun tilasimme marinoituja kurkkuja sekä läjäpäin porsaanlihalla täytettyjä dim sumeja. Annoskoot olivat huikeita, ja nälkä lähti oikeastaan jo tässä vaiheessa. Raikkaissa kurkuissa maistui valkosipuli ja seesamöljy. Dim sumit saivat seurakseen mustapavuista valmistettua chilikastiketta. Ne olivat erinomaisia. Lisukeriisistä veloitettiin erikseen.

Pääruuiksi valitsimme kuminalla marinoitua lammasta sekä jättiravun pyrstöjä tomaattikastikkeella. Jälkimmäinen tarjoiltiin riisin ja vihannesten kera. Lampaanliha oli mureaa ja annos yksinkertaisuudessaan loistava. Lisukkeena oli paprikaa ja sipulia. Rapuannoksessakaan ei ollut varsinaista valittamista, mutta se maistui ehkä hieman liikaa festarimätöltä.

Selkeälinjainen ja skandinaavinen sisustus erottaa paikan monista muista kiinalaisravintoloista. Listalta löytyy muun muassa munuaisia ja maksaa, joihin ei usein vastaavissa paikoissa törmää. Palvelu hoituu englanninkielellä. Kaiken kaikkiaan kokemus oli miellyttävä ja myönteinen.

PS. Plussaa edullisista virvokkeista (lonkero 2,90€).

Olen kovin yllättänyt kommenteista, joiden mukaan "tänne ei ollut tervetullut". Olen ruokaillut Bistrossa ahkerasti sen avaamisesta alkaen ja palvelu on aina henkilökohtaista ja huomioivaa. Lämpimät kiitokset Iirolle ja Pekalle, jotka luovat hyvän hengen saliin!

Hieman nuhjuisen ulkoasun ei kannata antaa hämätä, sillä Zio Pepessä on italialaiseen tapaan ruoka pääosassa ja kaikki muu vähän sinne päin. Ravintolan sisustus kaipaisi kipeästi päivittämistä, nettisivut voisi uusia ja tarjoiluun panostaa (nuori tarjoilija keskittyi enemmän poikakaverinsa kanssa notkumiseen kuin asiakkaiden palveluun). Mutta nämä ovat sivuseikkoja, sillä sunnuntaipäivällisellämme saimme nauttia maittavaa italialaisruokaa, joka todella maistui kotona tehdyltä.

Alkuun otimme carpaccion tonnikalasta sekä parmankinkkua melonilla ja päärynällä. Kummatkin annokset olivat perushyviä – ei mitään valittamista. Pääruokina nautimme spaghettia sydänsimpukoilla sekä pasta carbonaraa. Molemmat olivat erinomaisia, kunhan vain lisäsi lautaselle ripauksen suolaa. (Suolapurkki näytti olevan tiuhassa käytössä myös muissa pöydissä.)

Simpukat oli silattu valkosipulisella valkoviinikastikkeella, joka oli erittäin hyvää. Carbonarassa puolestaan rouskuivat rapeat pekonit. Aterian kyytipoikana joimme talon valkoviiniä, joka passasi ruualle ihan hyvin, mutta rypäle ja alkuperä jäivät arvoitukseksi kyselyistämme huolimatta.

Jälkiruuaksi tilasimme tiramisua ja sitruunasorbettia. Jälkimmäinen oli kuulemma suoraan saapasmaasta, ja se tarjoiltiin jäädytetystä sitruunankuoresta. Maku oli raikas ja hyvä, mutta annos törkeästi ylihinnoiteltu (7 € sorberttipallosta). Tiramisu maistui vahvasti kahville ja mascarponelle, kuten kuuluukin, ja vei kielen mennessään.

Zio Pepestä ei tarvitse lähteä nälkäisenä, sillä annokset ovat valtavankokoisia. Ravintola sopii myös lapsiperheille ja ruoka on maukasta. Seuraavaksi testaamme paikan kehutut pizzat…

Tilasimme Gastronautin kautta ruokaa kotiin ja olimme positiivisesti yllättyneitä. Raputäytteiset dim sumit olivat erinomaisia, samoin jättikatkarapu-sesamleipä. Pääruuaksi nautimme sieniä ja bambua. Annos oli onnistunut ja kastike maukas, ei perusmössöä. Ilahduttavaa, että raaka-aineet maistuivat kastikkeen alta. Kanaliemestä valmistettuun munakeittoon jäin kaipaamaan hivenen enemmän makua, mutta seuralaisen Sze-Chen -keitto sai kiitosta happaman ja tulisuuden yhdistelmällään. Laadukkaan ruokansa ansiosta China nousee mielestäni Helsingin parhaaksi kiinalaisravintolaksi. Ainoa miinus sekavista nettisivuista ja epäselvästä ruokalistasta, jossa ei ole selitetty annoksia ja niihin käytettyjä raaka-aineita kunnolla.