Greene

95 Recensionen

Badges

Top critic: Reviewed the most(Top 5%)
Quality critic: Received the most +votes

Blog link

Recensioner (95)

Restaurant: Skøgul Nordisk restaurang

Illallisella extempore perjantai-iltana. Menimme aika myöhään ja suuri osa asiakkaista oli jo illallisen loppupuolella. Ensimmäisenä vastaan iski akustiikka, eli ravintolan salissa on aika kova hälinä ja katossa ei ole akustiikkalevyjä. Ei oikein meinannut saada seuralaisen puheesta selvää.

Tarjoilija järjesti meille pöydän, mutta unohti sitten meidät vaikka oltiinkin ns. suoraan nenän alla baaritiskin edessä missä hän päivysti parin metrin päässä. Kävin pyytämässä lopulta listan ja juotavaa.

No sitten alkoi tapahtumaan. Ruokalista oli kompakti ja viinit valittu siihen.

Listalta löytyi maa-artisokka keittoa ja Kasvisrisottoa ja seuralainen otti juustolautasen alkuun ja päivän kalan, joka oli nieriää.

Keitto oli tosi hyvää, ja mietin lusikoidessani, että mitähän spesiaalia tässä oikein on. Kokki tuli kyselemään mitenkä maistui ja hän kertoi että oli hauduttanut sipulit aivan nesteeksi ja siitä puristanut pureen keittoon raidoiksi. Täydet pisteet multa. Risotossa oli maut huolella valittu myös.
Seuralaisen juustolautanen oli suuri. Ja Nieriä oikein onnistunut. Palvelussa ja miljöössä vielä uuden ravintolan kankeutta vähän, mutta jatkoon, ruoka oli hyvää!



     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 35€ Tillagt: 27.11.2017
Betyg: 0

Restaurant: Ravintola Corso

Syötiin talon menu, jossa oli 4 ruokalajia. Antipastilajitelmassa oli tulista salamia, grillattua paprikaa ja mustekalaa korianterilla. Mustekala oli tosi hyvää. Seuralaisen kuohkeassa parsakeitossa oli erikoisuutena tempurissa pyöräytetyt parsannuput jotka saivat ylistystä. Primi oli pinaattilinguini kurpitsakeksillä. Pasta oli viimeisen päälle onnistunut. Soosi vähän suolainen minun makuun. Pääruokana oli valtava annos poro-ossobuccoa sahramirisotolla, josta reipas tarjoilija totesi että syötte minkä jaksatte. Kaikki meni :). Tiramisu lopuksi, joka oli tavallista vaahtoisempi ja oli kruunattu jäätelöllä. Aterasta täydet pisteet. Tarjoilu varmaotteista ja ystävällistä, viinit suositeltiin hyvin. Ravintolassa todellakin viihtyy.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 47€ Tillagt: 02.07.2017
Betyg: 0

Restaurant: Ravintola Corso

Syötiin talon menu, jossa oli 4 ruokalajia. Antipastilajitelmassa oli tulista salamia, grillattua paprikaa ja mustekalaa korianterilla. Mustekala oli tosi hyvää. Seuralaisen kuohkeassa parsakeitossa oli erikoisuutena tempurissa pyöräytetyt parsannuput jotka saivat ylistystä. Primi oli pinaattilinguini kurpitsakeksillä. Pasta oli viimeisen päälle onnistunut. Soosi vähän suolainen minun makuun. Pääruokana oli valtava annos poro-ossobuccoa sahramirisotolla, josta reipas tarjoilija totesi että syötte minkä jaksatte. Kaikki meni :). Tiramisu lopuksi, joka oli tavallista vaahtoisempi ja oli kruunattu jäätelöllä. Aterasta täydet pisteet. Tarjoilu varmaotteista ja ystävällistä, viinit suositeltiin hyvin. Ravintolassa todellakin viihtyy.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 47€ Tillagt: 02.07.2017
Betyg: 0

Restaurant: Pacific 7 californian kitchen

Syötiin ravintolan signature burgerit 6. 10 lounaaksi. Kello oli jo kahden pintaan kun menimme sinne ja ravintolassa ei ollut muita ruokailijoita. Tarjoilija käveli meidän ohi monta kertaa ja kaikki tuntuivat siivoavan jotain. Vessan ovi oli auki ja sieltä täytettiin letkulla akvaariota. Tuli vähän sellainen fiilis, että onkohan paikka auki. Ruoka kesti 45 minuuttia, joka on on pitkä aika burgerille.Varsinkin, jos ravintolassa on kolme ruokailijaa. Mutta henkilökuntaa pitää kouluttaa. Laskukin oli väärin mikä on melkoinen suoritus, jos on yksi pöytä huolehdittavana neljään pekkaan. Burgeri oli hyvä ja lisukkeena olevat perunankuoret myös! Toivottavasti tahti paranee, paikkahan näyttää tosi kivalta ja ruokalista myös.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 10€ Tillagt: 14.10.2016
Betyg: 1

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Oma medelhavet, libanesisk

Kadulla oli kyltti, jossa sanottiin sisällä tarjoiltavan kaupungin parhaita pitaleipiä. Tilasin Baba Ghanoughen ja Kafta pitan. JA VOI ETTÄ OLI HYVÄÄ! Munakoisotahna oli todella maukasta ja kokki toi ohuen pitaleivän jolla sai viimeisetkin rippeet kupista parempiin suihin. Pitaleipä on varmaankin kaupungin paras, niinkuin mainostavat. Sisällä oli lampaanjauhenlihasta tehty punertava mureke. Höysteenä jotain libanonilaisten happamia vihanneksia, vahvaa jogurttia ja tuoretta minttua. Tarjoilija suostutteli vielä kokeilemaan arabialaista kahvia joka kruunasi aterian. Paikka on rento ja tyylikäs. Hyvä palvelu.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 16€ Tillagt: 09.01.2014
Betyg: 4

Restaurant: Merimakasiini

Catch of the day for a special price. It is a daily changing fish dish. We got perch and were very happy with it. Atmosphere is also nice.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 20€ Tillagt: 03.08.2009
Betyg: 1

Lounasbuffentista burgundinpataa. Tosi hyvää oli. Pari kertaa on syöty lounaalla listalta ja erinomaista on ollut silloinkin.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 29.06.2011
Betyg: -3

Restaurant: Restaurang Nautical fine dining

Seuralaiseni söi ahventa ja oli aivan innoissaan. Minä puolestani sain loistavan alkukeiton ja pihvin listan ulkopuolelta, kun kysäisin olisiko jotain pientä liharuokaa. Oli muuten hyvää! Näköalat satamaan veneiden yli ja museolaivalle ovat oma lukunsa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 40€ Tillagt: 19.09.2012
Betyg: -2

Restaurant: Sasso nord italieniskt

Söin Mozarellasalaattia alkuruoaksi ja sinipallasta pääruoaksi. Annoksiin oli laitettu pestoa kastikkeeksi. Salaatin juusto oli hyvää. Ja kalanpala eh.. kaukana kotoa. Olisivat ostaneet vaikka kuhaa tai matikkaa Suomesta. No en tiedä... Eihän tämä ole hintansa väärti mitenkään. Laskuttavat sijainnista minun mielestäni.


     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 40€ Tillagt: 26.01.2012
Betyg: 3

Söin lammasvartaat Shish kebab. Tarjoilija suositteli niitä, kun muu oli vähän loppu. Viiniäkin järjestyi naapuriravintolan symbioosin kautta. Vartaat oli hyvät ja lisäkesalaatti myös. Yksi kastikekkeista oli melkein smetanaa, mutta muut maistuivat. Ravintolan sielu on hyvällä itsetunnolla varustettu tarjoilijatar, joka kierteli heittämässä läppää asiakkaiden kanssa. Todella hauskaa kommenttia tuli ja viharakkaussuhde kukoistaa naapurikuppilan "hidasliikkeisen" italiaanon kanssa. Listalla oli muitakin houkuttelevia annoksia ja täytyy käydä baklavakahvillakin joskus ohi kulkiessa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 13€ Tillagt: 20.12.2012
Betyg: 4


Followers