Suljettu nyt

Vohvelikahvila

vohveleita
Arvosana 1.8 / 5

Ensimmäinen ja paras

Vohvelikahvila on pieni ja idyllinen kahvila aivan Tammerpuiston tuntumassa lähellä Tammerkoskea. Kahvilan kotikatu, Ojakatu, suorastaan henkii keskieurooppalaista tunnelmaa ja elämänmenoa! Vuonna 1926 rakennetussa pienessä kivitalossa on paistettu vohveleita salaisella reseptillä jo vuodesta 1992. Vohveleita saatavana myös vegaanina, gluteenittomana ja laktoosittomana. Tule nauttimaan hyvästä kahvista tai teestä ja suussa sulavasta vohvelista- yhdessä tai yksin.


Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen
Kasvisruokaa

Arvostelut (40)

Asiakaspalvelu oli vaisua ja hidasta, myyjä puhui aivan todella hiljaa enkä meinannut kuulla mitään. Katsoin ruokalistaa (joka oli vaikeasti löydettävissä), että toinen suolaisten kasvisvohveleista olisi sisältänyt herne-maissi-paprikaa?? Tämän vuoksi päädyin tilaamaan tämän ’uudistetun kasvisvohvelin’. Annos oli hyvin pieni ja surullisen näköinen, kun päällä oli vain luumutomaatit ja rucolat. Onneksi sisällä oli edes vähän muitakin aineksia. Tilasin myös jääkahvin makusiirapilla, mutta siirappia laitettiin vain niin pieni tippa, että hyvä edes kun maistui. Sanoisin, että aivan ylihintainen vaikka -10% opiskelija-alen sainkin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 15.06.2022 Näytä aiemmat arvostelut (2)
Arvosana: 0
Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Tampereella käydessä pitkästä aikaa Vohvelikahvilassa jonka muistaa maistuvana paikkan. Hyvää on vohveli nytkin, kermavaahdosta kun en pidä, sen voi vaihtaa jäätelöön.

Paikka on aika pieni ja nytkin lauantai-iltapäivänä oli aivan täyttä.

Suhteellisen korkeat hinnat, mutta kun laatu hyvää niin olkoot kohdallaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 14.05.2017
Arvosana: 0

Маленькое кафе с отличными вафлями. В Финляндии принято готовить вафли мягкие, не хрустящие. Мои любимые-это с копченым лососем, и в этом кафе они превосходны! В меню есть вафли на детский вкус и для веганов. А так же, самый лучший капучино! Туристам, посещающим г.Тампере рекомендую заглянуть а перекус.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 31.05.2016
Arvosana: 0

Paikka avattu 92 ja sen huomaa. Osa vohveleista karkeasti ylihinnoiteltuja ja ruokalista jo tekstinä vaikutti todella keskinkertaiselta. Herne-maissi-paprikaa 2015? Täytteet puolivalmisteita ja pettymykseksi esimerkiksi parsa oli valkoista purkkiversiota. Valitettavasti myös cappuccino tuli suoraan automaatista ja ehti lähes jäähtyä ennen vohvelin tuloa, sillä kuppia ei oltu lämmitetty. Ihan symppis paikka, mutta pärjää toistaiseksi vain vanhan maineensa verukkeella.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 06.03.2016
Arvosana: 1

Vohveliannokset hintaan nähden vaatimattomat. Erikoiskahvit ilmeisesti valmiskahvia laitteella, koska eivät olleet cappucinoa ja espressoa nähneetkään. Laimeaa litkua. Jos kupillisesta pyydetään n.3€ niin toivottavaa olisi saada kunnon laitteella tehtyä kahvia.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 12.09.2015
Arvosana: 0

Paikassa oli mukavan lämminhenkinen ja pienen talon ikää henkivä sisustus. Tuotevalikoima voisi olla selkeämmin esillä. Nyt ei tiennyt mihin kylttiin tai lappuun olisi katse pitänyt kiinnittää. Palvelu oli kyllä ystävällistä ja tilaus saatiin tehtyä. Itse vohveli oli maistuva tuoreine mansikoineen ja jäätelöineen. Annoksen koko tosin oli mielestäni aavistuksen pieni. Tämä oli ensimmäinen käynti missään vohvelikahvilassa ja kyllä tänne toistekin voi eksyä. Annoskoko tosin on seikka, jonka vuoksi aion joskus testata myös kilpailijat.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 12.08.2015
Arvosana: 1

Tosi kiva ja tunnelmallinen kahvila. Mokkavohveli maistui! Kiitokset!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 09.07.2015
Arvosana: -1

Tacovohveli oli varsin maukas, mutta samalla aika yksinkertainen. Hieman olisi toivonut jotain omaperäistä koukkuakin mukaan. Tulisuus oli (tulisena versiona) kuitenkin sopivan kirpakka ja jauhelihaa oli riittävästi. Uusi kesätyöntekijätyttökin jaksoi vielä hymyillä pirtsakkaasti :)

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 23.05.2014
Arvosana: 0

Idyllinen kahvila, mukava määrä vohveleita tarjolla. Suosittelen kokemaan. Teenjuojana kiittäisin haudutetusta teestä pussiteen (vaikkakin laajan valikoiman) sijaan/oheen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 31.12.2013
Arvosana: -1

Puolitoista vuotta sitten edellisen kerran vierailin, ja tänään uudelleen. Ensimmäisellä kerralla olin vallan ihastunut. Tämänpäiväinen kokemus oli pieni lässähdys. Mikään ei ollut muuttunut/kehittynyt. Sisustuskaipaisi pientä freesausta, kuitenkin tunnelma säilyttäen. Ja listaa olisi myös syytä kehittää/päivittää. Nyt on tyyfdtty vain lepäämään laakereilla. Tällä kokemuksella en saanut mitään uutta, enkä tällä kokemuksella menisi enää kolmatta kertaa :/

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.11.2013
Arvosana: 0


Sijainti

Ojakatu 2, 33100 Tampere - Reitti
(03) 214 4225
http://www.vohvelikahvila.com/

Vaihtoehtoisia ravintoloita