mojri

59 arvostelua

Hyvä ravintolakokemus lähtee liikkeelle riittävän laajasta kasvisruokavalikoimasta ja täydentyy tuoreista raaka-aineista tehdyllä, oikean lämpöisellä ja maukkaalla ruoalla. Rento miljöö ja asiantunteva palvelu ovat plussaa.

Ansiomitalit

Huippuarvostelija: Arvostellut eniten (ylin 5%)
Laatuarvostelija: Saanut eniten +ääniä

Blogi

Arvostelut (56)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Kingthai thaimaalaista

Haaleaa ruokaa. Elokuussa parhaaseen lounasaikaan tilaa olisi isommallekin seurueelle. Lounasbuffa maksaa 11,90, mikä on yläkanttiin tällä sijainnilla. Myös a la carte -hinnat vaikuttivat olevan alueen muihin vastaaviin paikkoihin verrattuna kalliimpia.

Buffasta löytyy mistä valita: kelmeitä salaatteja, sushia, kahta eri kasvisvaihtoehtoa ja muutamaa eri lihavaihtoehtoa sekä keittoa. Testasin kasvisruokia, jotka olivat haaleita, samoin nuudelit. Oiva-raportti kertookin, että tarjolla olevien ruokien omavalvonnassa on puutteita.

Punainen tofucurry sisälsi lähinnä tofua ja hieman perunaa. Maku oli hieman turhan mieto. Sieni-kasvissoijasoosi oli vähän turhan soijaisaa, mutta kasvikset olivat sopivan rapeita. Lämpimänä tarjoiltuna olisivat varmasti maistuneet paremmalta.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 12€ Lisätty: 11.08.2016
Arvosana: 0

Ravintola: Street Gastro street food

Kasvisleipä toimii, ja saa palaamaan säännöllisesti. Sisällä on kasvisten ja soosien lisäksi ohut kasvispihvi (toisin kuin joku alla kertoo), joka on tehty pavuista/kikherneistä tms. Leipä on hyvä, tosin perusversiossa on mielestäni turhan paljon chiliä.

Paikka itsessään on ihan ok noutoruoan odotteluun, muttei siellä pidempään viihtyisi. Palvelu tavanomaista. Hinta on mielestäni ok Helsingin yleiseen hintatasoon verrattuna.

Miinusta ankanmaksan tarjoilusta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 19.06.2014
Arvosana: -1

Ravintola: Street Gastro street food

Kasvisleipä toimii. Hieman tulinen minun makuuni, mutta onneksi mausteita voi tuunata. Ihan mukava paikka piipahtaa syömässä nopeasti, mutta ei siellä kauemmin viihdy, eikä varmasti ole tarkoituskaan. Palvelu hyvää.

Miinusta ankanmaksasta, sitä ei eettisistä syistä olisi syytä tarjoilla ollenkaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 27.02.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Luomo michelin-gourmet

Pettymys. Ensimmäinen keittiön tervehdys, majoneesia salaatinlehdellä, kuvasi hyvin koko kokemusta. Ei rehellisiä makuja, vaan epämääräisiä mössöjä.

Alkuruokana oli parsaa ja parmesania, parmesan mm. moussen muodossa. Parsan parhaat maut eivät pääseet esiin, ja parmesan tuntui liian hallitsevalta. Osa parsasta oli pilattu rasvassa käristämällä.

Pääruokana oli "pakko kai jotain kasvisruokaa yrittää" -kyhäelmä: tortelliineja ja juustoa ja usempaa erilaista mössöä, ilmeisesti jotain paksuja kastikkeita. Punainen lanka puuttui, eikä annoksessa ollut oikein makua, juustossa ainoastaan.

Jälkiruokana suklaamoussea, mikroskooppinen pala suklaakakkua ja kahta eri sorbettia. Toinen sorbettimaku oli ruusuvesi, jota en voi sietää. Maku hallitsi koko annosta, lisäksi annoksessa oli jotain esanssisen makuisia orvokkirakeita. Osa oli pakko jättää syömättä.

Keittiön tervehdyksenä tullut makea sorbettisuupala oli ihan ok. Porkkanakakkupala taas maistui liikaa rasvalta ja kananmunalta. Juustolautanen oli erinomainen, ja jopa liian iso!

Paikka oli viihtyisä, eikä arki-iltana liian täysi. Palvelu oli tavanomaista, tasoltaan kyllä korkeaa mutta ei kovin mieleenjäävää.

Valittettavasti kokemus jätti kylmäksi. Kolme ruokalajia ei riitä nälkää täyttämään, mutta enempääkään ei olisi tehnyt mieli syödä.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 55€ Lisätty: 15.05.2012
Arvosana: 1

Ravintola: Habibi Mediterranean Cuisine välimerellistä

Kiva lounaspaikka. Useamman kerran lounastaneena voin todeta palvelun todella ystävälliseksi. Kasvisvaihtoehtoja on, ja henkilökunta on monta kertaa oma-aloitteisesti ehdottanut annokseen lisäyksiä mezeistä, esim. kun olen pyytänyt kana-vuohenjuustosalaatin ilman kanaa.

Tällä kertaa söin kasvispihvit vuohenjuustolla. Salaattipöytä ei ole kummoinen, vihersalaatin lisäksi tarjolla on kaalisalaattia, hemapa-sekoitusta ja kurkku-tomaatti-sipulisalaattia maukkaassa marinadissa.

Annokseen sisältyy kolme (!) kasvispihviä ja vuohenjuustokiekko. Sekä kolmea eri soosia, vihanneksia ja vapaasti valittava lisuke: tarjolla on perunoita eri muodossa ja couscousia, johon päädyn. Couscousia on todella paljon ja annos muutenkin iso. Osa jää valitettavasti syömättä. Maku on hyvä - ei mitään gourmeeta, mutta sitä täältä tuskin kukaan hakeekaan.

Tilaa löytyy aina, vaikka väkeä olisikin. Miljöö ei ole miellyttävin, mutta kelpaa lounaspaikaksi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 01.08.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Tablo Ateneum bistro-café

Ilmoittaa olevansa auki kuuteen, mutta tarjoilu loppuu jo puoli tuntia ennen. Luulisi, että kahvia nyt voisi vääntää vähän pidempäänkin. Laadusta ja hinnasta ei siis tällä kertaa sanottavaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.07.2013
Arvosana: 1

Ravintola: Viikinkiravintola Harald skandinaavista ruokaa

Harald yllättää positiivisesti. Sisustus on kivan kitsch ja Tilda Tulisielu tarjoilee ystävällisesti, suosituksiakin löytyy.

Lista on ehkä turhan hankalasti luettava, mutta teemalle uskollinen. Kasvisruokia on kolme: tofusetti, hampurilaisannosta mukaileva punajuuri-vuohenjuustorieska ja kaiken yhdistävä lautanen. Rieska on ok, ranskalaismaiset perunat hyviä. Viininlehteen kääritty savutofu porkkanakastikkeella ja perunapannarilla on yllättävä yhdistelmä, mutta toimii odotettua paremmin.

Jälkiruokalista on laaja. Lakritsihyytelö puolukkasorbetilla on hyvää, laku saisi olla voimakkaamman makuista. Mustikkahyve tyrnisorbetilla ja raparperi-mansikkahillolla menee jo kikkailuksi. Annokset kaipaisivat ehkä yksinkertaistusta, mutta muuten kokemus on positiivinen. Mainettaan parempi, sanoisin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 26€ Lisätty: 28.07.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Amarillo & Bepop tex mex

Pöydän lamppu ei pala. Kolmas tarjoilija saa sen viimein vaihdettua. Tilauksen tekemiseen menee osittain tästä johtuen puoli tuntia, ja ruokaa saadaan odottaa reilu tunti. Naapuripöydässä yli 1,5 tuntia, ihan liikaa maanantaipäivänä. He saavat ilmaiset jälkiruoat.

Kasvisvaihtoehtoja on listalla muutama, päädyn fajitakseen. Ihan ok setti, yllättäen 4 lättyä. Seurana salaattia, vuohenjuustoa, iso kasa cashewpähkinöitä ja kasviksia. Sekä salsaa ja muutamaa muuta soosia. Ei enempää, ei vähempää. Neljän hengen pöytäseurueesta olen ainoa, joka saa ruokansa kuumana.

Palvelu on ystävällistä, kuten usein ketjupaikoissa, mutta luokattoman hidasta, ja pöydässä juoksee monia tarjoilijoita. Skarpattavaa jää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 18€ Lisätty: 28.07.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Sandro Kallio Pohjois-Afrikkalainen

Lupaukset eivät täyttyneet. Perjantain Marrakesh madness table kuulostaa paperilla hyvältä ja antaa ymmärtää tarjolla olevan mm. hummusta, tabbulehia ja falafeleja. Käytännössä salaattipöydästä löytyy tsatsikin ja marokkolais-henkisesti marinoitujen oliivien lisäksi kurkkua ja tomaattia, salaattia, meloonia, viinirypäleitä, linssejä ja punajuuri-papusalaattia. Leipääkin on. Jälkkäriksi taateleita, tyhjästä tarjottimesta päätellen jotain muutakin on ollut, mutta lisää ei tule. Pohjoisafrikkalaiset maut puuttuvat, mieleen tulee perusamica.

Kasvissyöjälle olisi ollut tarjolla salaattipöydän lisäksi minestronekeitto. Jätän väliin. Lämpimästä ruoasta löytyisi lihaa ja kalaa.

Tarjoilija ei tiedä kysyttäessä buffetin sisältöä ja hinnatkin ovat hakusessa. Ystävällistä palvelu kuitenkin on.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 14.07.2013
Arvosana: 1

Ravintola: Figaro Restaurant & Bar

Hyvää yritystä ja outoja yhdistelmiä. Bistron puolella lounaalla on tarjolla lasagnen lisäksi cajun-äyriäiskeitto ja kasvissyöjille vuohenjuusto-parsasalaatti. Valitsen salaatin. Puoli yhden aikaan tilaa löytyy juuri edeltä lähteneen tieltä, eli suosio lupaa hyvää.

Salaattipöytä on monipuolinen: vihreää salaattia verigreipillä, kala-kuskussalaattia, papu-paprikasalaattia, kapriksia ja pastasalaattia. Pastasalaatti näyttää tylsältä, en viitsi maistaa. Vihersalaatti on tavallinen, papusalaatti ihan hyvää. Tuore leipä on loppu, jäljellä on sämpylää ja ruispalamaista leipää. Keittoakin olisi saanut samaan hintaan.

Annos tulee nopeasti. Vuohenjuusto on saanut päälleen kasan jotain vadelmahillomaista, ei tosin hillomaisen makeaa. Vadelma + juusto toimii, mutta mitä muuta lautasella on: jäävuorisalaattia, kitkerää punaista salaattia, parsaa (ihan ok, ei niin puisevaa kuin monesti), retiisiä, aurinkokuivattua tomaattia ja jotain säilyke/hillottua jalapenoa. Erittäin outoja yhdistelmiä, joita en kyllä saa edes yrittämällä toimimaan yhteen.

Palvelu on reipasta ja kahvi suklaapisarakeksin kanssa kuuluu hintaan. Paikka vaikuttaa mukavalta ja lasagneannos näyttää hyvältä. Toivottavasti salaattiannos on vain harvinainen floppi, ainakin näiden kehujen jälkeen se tuntuu siltä. Ansaitsee toisen mahdollisuuden, viinien kera.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 9€ Lisätty: 10.04.2013
Arvosana: 1


Kuvat


Seuraajat

Seuraajat (1)