Goldi
65 arvosteluaAnsiomitalit
Blogi
Arvostelut (64)
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Parhaimpia mättöjä Rovaniemellä. Isoimmat annokset ovat todella isoja, että minunlaisella isolla miehellä on jo vaikeuksia saada koko annos yhdeltä istumalta syödyksi. Sen verran hyvälle maistuu, että siellä tulee toisinaan käytyä ihan varta vasten.
Uusi käynti tässä paikassa oli aivan toisenlainen. Ruoka oli erittäin hyvää ja palvelu ystävällistä. Tämä käynti motivoi minua vierailemaan täällä useammin.
Ruoka oli hyvää, mutta hintaakin niiltä löytyi.
Ruokaa odotellessa pääsi nauttimaan pienestä salaattipöydästä antimia. Erityisesti sen leipä oli hyvää, että sitä piti jopa käydä santsaamassa.
Kokemuksena lopulta paikka ei eroa paljoa muista Helmisimpukoista. Paikasta löytyy Rax Pizza Stop, joka tulee jonain päivänä kokeiltua.
Hampurilainen oli erinomaista ja ranskalaiset sopivan rapeita.
Erityisesti hampurilaisen pihvi oli ihanteelisen maukas.
Ensimmäisenä myyjä opasti minua paikan ruokalistaan ja palvelu oli ystävällistä - vaikkain olin kuulevinani kyseiseltä henkilöltä kettuilua. Varoitti, että ruoan kanssa tulee kestämään - noh, ei hän ollut väärässä.
Annoskoko näytti sopivan kokoiselta, mutta ruoan syötyäni olin hiukan pettynyt: en saanut täytettyä vatsaani riittävästi. Tähän nähden paikka on hyvin arvokas, kun lähes kaikki hampurilaiset taisi maksaa yli 10 €. Seuraavalla käyntikerralla kokeilen syödä pizzaa.
Parhaimpia kebabeja. Palvelu pelitti ja ruoka valmistui melko nopeasti. Tilaamani iskender special oli erinomainen maultaan, kastike oli loistava. Hinta on sopiva. Ravintolan ilme on paikan suurin ongelma, sillä se ei herätä järin innostuneita fiiliksiä käydä kyseisessä paikassa. En olisi alunperin minäkään, mutta ryhmäpaine toi minut tänne.
Erittäin hyvää pizzaa kohtuuhintaan. Ravintolan koko tosin on pieni ja välillä siellä on ahdasta.
Niissä Raxeissa joissa olen käynyt, niin pitäisin Rovaniemen tarjoamaa pizzaa kaikista parhaimpana. Monissa paikoissa pizzat ovat kuivia toisin kuin täällä. Maissilastut on korvattuna tavallisilla sipseillä, joten miinusta siitä. Lämpimät ruoat on ahdettu hyvin ahtaaseen tilaan. Ne tarjoillaan folioastioissa ja niiden alla on pieni liesi pitämässä niitä lämpiminä. Tuo hyvin kehnon ilmeen ravintolalle. En kuitenkaan huomannut maussa mitään kärsinyttä muihin Raxeihin verrattuna (paitsi niihin pizzoihin).
Keskiverto McDonald's niin hyvässä kuin pahassa. Ei mitään ihmeellisyyksiä.
Menisin sanomaan, että Scanburgerin slogan pitää paikkansa ainakin tässä paikassa - "kun koko ja maku ratkaisee"
Kahvila parhaimmasta päästä. Syötävät ovat herkullisia ja monipuolisia. Parhaat vohvelit olen syönyt täällä - voittaa mummonkin. Hinta tietenkin on sitten selvästi korkeampi.
Kuvat
Seuraajat
Listat
Kirjanmerkit
- Alakunnaksen Grilli
- Café Tin Tin Tango
- Dragon Sheng
- Eerikin Pippuri
- Fernando
- Gastropub Eino
- Grill It!
- Haruno Pizza & Kebab
- Juttutupa
- KarlJohan
- Kebab-pizzeria Hebun
- Kevarin grilli
- Konstan Möljä
- La Torrefazione
- Lungi
- Manhattan Steak House Espa
- Mattolaituri
- Morrison's Grill & Green
- Namaskaar Express Rautatieasema
- Neljä Vuodenaikaa
- Päämaja
- Rantakyyhky
- Ravintola Kerttu
- Ravintola Zarillo
- Sis. Deli Kalevankatu
- Sivuraide Kurvi
- Soppakeittiö Tapaste
- Stone's beer & burgers
- Tanskalainen Voileipä Oy
- Villisika