Keittiö auki

Kasvisravintola Gopal

kasvisravintola
Arvosana 5 / 5

Kasvisravintola Gopal on toiminut Tampereen Tammelassa vuodesta 1997 lähtien. Tarjoilemme monipuolista, intialaisittain maustettua kasvisruokaa, jonka valmistamme alusta asti itse tuoreista raaka-aineista. Leivomme päivittäin myös tuoreita sämpylöitä. Suosimme luomutuotteiden käyttöä. Käyttämistämme raaka-aineista luomua ovat viljat, pavut, idut, hapankaali, teet, raakaruokosokeri ja auringonkukansiemenet sekä vihannekset tarjonnan mukaan.


Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen
Kasvisruokaa
Vegaaniruokaa

Arvostelut (45)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Loistava lounaspaikka. Ihania vegaanisia ruokia. Suosittelen! Hinta määräytyy ruuan painon mukaan. Näiden herkkujen edessä en ole koskaan vielä päässyt alle kymppiin (eikä ole tarviskaan).

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 29.01.2019
Arvosana: 0

Tarjoilun maittavuus vaihtelee ainakin Tammelan Gopalissa sattumanvaraisesti. Parhaimmillaan ruoka voi olla herkullista, mutta usein myös vain välttävää. Pahimmillaan epämääräisen makuisia tai mauttomia mössöjä. Joista nousee kysymys: Miksi on tuhlattu laadukkaita raaka-aineita? Ikkunan vieressä on niin vetoisaa että täytyy pitää takki päällä syödessä jollei halua vilustua. Jostain kantautuu mekaaninen hurina joka haittaa ruokarauhaa. Palvelu on ystävällistä ja tee on hyvää. Myös maittavat omatekoiset sämpylät ja levitteet ansaitsevat maininnan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 05.01.2016
Arvosana: 1

Ruoka todella hyvää ja monipuolista! Hinta tosin hillitsee käymästä turha usein!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 09.11.2015
Arvosana: -1

Tampereelta ei saa parempaa kasvisruokaa joka on laadultaan ja raaka-aineeltaan täydellistä. Painon mukaan mitattava lounas tulee vaan helposti arvokkaaksi lompakolle.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 08.10.2015
Arvosana: -1

Arvostus on korkealla kun saa laadukkaista ja TUOREISTA raaka-aineista valmistettua ruokaa ja sitähän Gobal tarjoaa. Toinen ääripää einesmössöjä tarjoavista ravintoloista. Kaikki tarjottava on valmistettu pienissä erissä ja huolellisesti. Ruoka on todella maukkaasti maustettua ja terveellistä kasvisruokaa. Yhtään ei jää nälkä ja buffet-pöytä on monipuolinen erilaisine salaattivaihtoehtoineen, kastikkeineen ja lämpimine ruokineen. Päälle vielä iso mukillinen herkullista Rooibos-teetä. Tulen aivan varmasti uudelleen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.08.2015
Arvosana: 1

Aivan mielettömän hyvää ja ihanasti maustettua ruokaa! Kävin ensimmäistä kertas vaikka kasvissyöjä olen ollut vuosia. Raaka-aineina oli mm tofua, seitania, ituja, kookosmaitoa, pähkinöitä... tilat ainoastaan saisi olla isommat, hädintuskin pääsi istumaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.07.2015
Arvosana: 0

Kuitista kävi ilmi, että kaksi lounasta oli laskutettu kahteen kertaan. LIsäksi annettu kuitti oli puutteellinen. Lounaiden hintoja ei ollut eritelty, eikä kuitista käynyt ilmi yrityksen nimeä.

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 04.07.2015
Arvosana: -1

Ei paha ollenkaan, punnituksen jälkeen huomasin ottaneeni vääriä ruokia, mutta seuraavalla kerralla sitten! Avecin mielestä ruoka eriomaista, tunnelma erikoinen, ehkä naapuripöydän keskustelujen vuoksi...

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 14.03.2015
Arvosana: -1

Aina hyvää!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 04.01.2015
Arvosana: -1

Mukavaa vaihtelua kasvisruokaan, täällä on usein tarjolla jotain uutta ruokaa tai ainesosaa, mitä ei ole tullut aiemmin syöneeksi missään. Punnitus on kiva, voi syödä niin ison tai pienen lounaan kuin tahtoo.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 8€ Lisätty: 02.10.2014
Arvosana: -1


Sijainti

Ilmarinkatu 16, 33500 Tampere - Reitti
(03) 253 1002
http://www.gopal.fi

Vaihtoehtoisia ravintoloita