Arto

Aina pitänyt tännekin mennä Tornin maineen perässä, vaan tätä ennen jäänyt käymäti. Hyvällä paikalla, sopivan fiini ja kiva tunnelma pimeässä illassa.

Liian monta saman pöydän ääressä ja supistetulla listalle syömään. Harmi, sillä listalla vaikuttaisi olevan herkullisempiakin kokonaisuuksia maistetun Kristina Från Duvemåla-menun sijaan.

Alkuruokana silakka-silli-lohi-lautanen himpun mitäänsanomattomaksi jätti tämän nälkäisen. Päivän kalana olleen siian lisukkeita varsin monta ja kalan alla katkarapuja, pikku kalmaria sekä pinaattia. Kyljessä perunasylinteriä, kukkakaalipyrettä ja vielä mitä. Jälkiruokana ollutta kuivakkaa pähkinäkakkua ei tainnut kukaan pöydän ääressä kehua. Kakun kyljessä sorbetti ja iso nyrkillinen kinuskikastiketta. Menun parhaat osat olivat sitruunamarinoitu silakka yhtenä alkupalan osana ja pääruoan kastike.

Viime silaus tuntui puuttuvan jokaisesta annoksesta, että ylisanoihin repeäisin. Hinta kyllä edellyttäisi. Vieressä kommentoitiin kotona saavan parempaan, silti rehellisyyden nimissä todettakoon, että todella monen kodissa kuitenkaan ei.

Pikkujouluremua löytyy lähipöydistä ja tarjoilijaltakin. Aika meininkiä, jota ei vuoristoneuvokset ja varustamodirikat olisi varmaan katsellut. Menun osat muistettiin toisella esittelykerralla oikein, pääruoan raaka-aine samoin ja lisukkeissa mentiin ohi, mutta hauskaa oli. Ihan iloista meininkiä. Viinikyselyihin vastattiin, että ”näillä kahdella vaihtoehdolla, kun mennään niin on hänelle helpompaa.” Emme toki asiakkaina tahtoisi henkilökunnalle vaivaksi olla.

Silti ei muuta kuin mamman kanssa Tornin ravintolaan illalliselle. Alle Ateljee barin visiitti Helsingin yllä niin riittää kylänväelle kotona kerrottavaa. Tämän kertaisin visiitin perusteella en torniin heti uudestaan taida.

Kolme kertaa alla avajaisviikosta tähän päivään. Jännästi tuntuu keräävän jonoa ja väkeä kaiken aikaa. Pullaleipä nakilla näköjään ihmisiä kiehtoo. Jotain aikaan sopivaa lienee paikalla tarjota?

Kiva pieni ja symppispaikka. Hieno maalaus seinässä. Muutama pikkupöytä ja ikkunan eteen väkerretty pitkien miesten piinapenkki. Tilaus tiskiltä ja pöytään istumaan, jos tilaa on myöten.

Vaihtoehtoja fiinistä fyllistä perusnakkiin. Listalla näyttävät oikein hyviltä. Nakit ja pullat tulevat talon ulkopuolelta. Vähän ihmetyttää molemmat, sillä taito tekemiseen löytyy varmasti miehiltä itseltään. Volyymin vuoksi tämä on varmaan välttämätöntä, mutta oma makkara antaisi ehdottomasti lisää leimaa ja ansaitsisi tuplapeukun ylöspäin.

Hummeriin tulen tuolla tuskin koskaan tarttumaan. Basic dogissa nakki napsahtaa niin kuin pitää. Jos tämä on hyvän nakin tärkein vaatimus? Perusnakin sijaan tartun kuitenkin helpommin chorizo sellaiseen. Siinä on jotain makuakin matkassa.

Mediassa miehet ovat myös mehustelleet valitun leivän erinomaisuudella, mutta itseäni pehmäkuorinen, briossimainen leipänen ei maultaan tai rakenteeltaan ihmeemmin puhuttele. Riippuen fyllistä, mutta puolen välin jälkeen pulla on usein tomaattisalsasta/soossista läpi vettynyt. Viime visiitillä kaveri kuvasi pullaa ”Citymarketin leiväksi.” Tätä ei voinut varsinaisesti kehuksi tulkita. Vähän ronskimpaa otetta jään kaipaamaan.

Perunalisukkeet muuttuneet hieman kuukausien kuluessa, mutta ovat varsin laadukkaita ja hyviä. Näitä vetelee mielellään. Muut kylkilisät – coleslaw ja salaatti - pieniä hintaansa nähden. Hodarit myös kilpailijoitaan pari tyyriimpiä. Himppasen hinnasta pois niin en ruikuttaisi.

Saako täältä parhaat hodarit ikuna? No ei. Itselläni olivat odotukset alusta alkaen kuitenkin toisella tasolla. Fiilauksen myötä voisi jättää muut varjoonsa jo pelkästään tekijämiesten nimen avulla. Jotenkin ikävä sanoa, mutta ässäketjulla on tätä nykyä tarjota parempaa nakkileipää Helsingissä.

Nillittää voi aina. Aina. Se mitä hyvää paikasta ja ruoasta löytyy on kuitenkin mielestäni tärkeämpää. Ennen kaikkea Döner Harjulla on yritystä.

Itseäni ei jono mitenkään hämmästytä. On ilmeisesti ok jonottaa purilaisia Cityn kympin päivillä ja Amerikan ihmemaan ketjuvastaavia. Hitot. Pöhinä ja Helsingin tarjonnasta poikkeava tuote tekee tehtävänsä. Ihmiset haluavat jo jotain muuta tukkupakkaslihapötkön sijaan. Oman kokemuksen perusteella jonoa kaiken aikaan edes ole. Ennen avaamista toki.

Vaihtoehtoja muutama. Testiin rullat, kana ja lammas. Väleissä kikhernemujua, kärytettyjä kasviksia ynnä muita. Freesiä. Ähkyn näistä kahdesta sain. Makumaailma ei ole rullissa kuitenkaan aivan kohdallaan. Rouheutta, mehevyyttä, kastiketta, tulta ja happoa jäin kaipaamaan. Maistetuista lihoista molemmat kuivakoita ja nämä fiilausta vailla. Näistä kahdesta rullasta tartun helpommin mausteisempaan lammas sellaiseen.

Jotain hintakin harmittaa. Rullien hinnat 8,5-9,5€. Tämä on mielestäni kohtuullista. Ei elämä ole kahden euron päälle, jos saa jotain muuta tavan hutun sijaan. Turha kotomaassamme on keskieuroopan hintatasoon haikailla monistakin syistä.

Ensikäynti jättää kyllä vielä ruuan suhteen toivomisen varaa, mutta kasvattaa samalla odotuksia paikan tulevaisuuden suhteen. Itse uskon, että Harjun paikalla on mahdollisuudet erottua vielä enemmän edukseen viilaammalla annoksia ja makuja eteenpäin. Näin varmaan miehet tekevätkin. Hyvällä alulla kuitenkin. Esikuviin on vielä matkaa.

Enemmän kuin kiva. Safkapuolelta ehdottomasti Helsingin parhaimmistoa.

Pelkät alkusnäkit lattoivat miehet hykertelmään tyytyväisyyttä ja antoivat odottaa makuisaa iltaa. Vaihtelua annosten välillä runsaasti. Seitsemän ruokalajin setistä muutamat annokset mielestäni loistavia, joista mainittakoon esim. toisena alkuruokana ollut blinisetti, maanmainio iberico-salaatti ja pääruokana ollut ”Pekingin ankka” sekä jälkkäreistä aikaisempi. Nämä vetelivät suut messingille. Nuilla neljällä mies eläisi pitkään. Ankka-annos menee yhdelle ihan parhaille paikoille ikuna. Pari nitkahdustakin kävi kyllä matkaan joista heti ensimmäisenä pöytään tuotu brie-juustomousse kera karhunvatukan ja tryffelin sai penseän vastaanoton koko pöydältä. ”Mantelikala” oli kyllä parempaa kuin koskaan koulussa saamani, mutta silti. Päinvastaista kokemusta vastaavasta setistä alla esimerkiksi niunaulla. Ota näistä nyt sitten selvää :) Osa esitetyistä kikoista (joita en varmasti kaikkia edes bongannut) ei välttämättä mitään suurempaa lisäarvoa tuonut tämän yhden lautaselle. Tämä laskettakoon omaksi häpeäkseni.

Asiallista ja hyvin rytmitettyä palvelua läpi illan. En lähempää fyysistä kontaktia jäänyt kaipaamaan. Etäisemmän ja nuoremman tarjoiluväen viinituntemus taisi jäädä kuitenkin etiketin lukuun, mutta salin päämieheltä sai asiantuntevaa palvelua jutun kera myös juomiin liittyen. Hienot tarjoilukaravaanit kokit hännillä toivat annokset pöytiin täsmällisesti ja yhtä aikaa viereisen huoneen suuremmallekin seurueelle. Muiden annoksi ei tarvinnut odottaa työkalut tanassa. Kaikkinensa syömäjuomameiningeissä meni 4 tuntia, mutta en kokenut missään vaiheessa jääväni odottamaan mitään.

Vaikka paikkana pelkistetty ja osin äkkiseltään kolho ovi-välitila-portaikko-hässäkkä ravintolatilaa jakaakin niin salissa mielestäni hyvä tunnelma ilman ylimääräisiä rensseleitä.

Ei tarvitse miettiä menisinkö uudestaan Luomoon. Aivan varmasti menisin. Kuka tarjoaa? Vaikka paikka voi pe*saukisesta kalliilta tuntuakin niin mielestäni hinta ja erinomainen laatu ilman halvennuksiakin kohtaa ja komiaan.

Ensitestin jälkeen aivan varmasti uudestaan hampurilaisen hakuun. Kuohkea sämpylä, jossa pohjalla pliisu chilimajoneesi. Ennen makuisaa pihviä läjä coleslawta kera pekonin ja pikkelikurkun. Ilman ylimääräisiä lisukkeita kyljessä kantti salaattia ja annoksena näin pienempi ruokaiselle riittävä. Maut kerrankin mainiosti kohdillaan. Ei turhaa fiinistelyä.

Lauantaisin välttelisin yleistä hulinaa. Roslundin ruokajonot ulottuvat tuolloin pahimpina aikoina kymmenen metrin päähän naapurin juustotiskille ja ei taida enää kukaan tietää missä järjestyksessä piti annokset tarjoilla. Maistettuaan Roslundin väen lihaherkkuja niin jonon ymmärtää.

Hallissa hyvä fiilis päädyssä, jossa paikat kahdessa kerroksessa. Ei tule kauppatorille ikävä. Ihmisiä ja hyvää tunnelmaa. Paistamisesta johtuva käry vaan lyö tätä päätyä hallia kovasti vastaan. Yläkerrassa katku on pahimmillaan varsin stydi. Toivottavasti piakkoin saavat imut ja muut propellit kuntoon.

Kuhinaa vaikka ja kuinka, kun Murun miehet laittavat uutta paikkaa pystyyn. Heti miten testaamaan ja ilman varausta liikkeelle. Mainio idea, että kaikkia paikkoja ei voi varata ennakkoon, mikä helpottaa ajatusta pistäytymisestä ohi kulkiessaan. Kepillä jäätä. Alasaliin varaukset ja porstuaan pikaisesti pystypaikoille. Äkkinälkäistä tiskinääreen kampeaminen tuskin harmittaakaan.

Symppis paikka. Ranskanmaan tunnelmaa aterimia ja henkilökunnan vaatetusta myöten. Remontin myötä luotu hyvä ja hillitty tunnelma. Kahdesta tasosta ylemmällä tiskipaikat ja paria porrasta alempana pieni pääsali. Pikkulat fiilattu viimeisen päälle.

Listalla monia annoksia joita tekisi mieli maistaa. Vieripöytiin kannetaan mm. kalakvenellejä, makkaraa kera hapankaalin, etanoita ja muhitettua kuvetta. Mutkatonta Ranskameininkiä. Simppelin ja huolella suunnitellun oloista. Pääraaka-aine, soossi ja kylkeen lisukkeet erikseen suuren maailman tyyliin. Geelikikkailuja ja muuta nähdään tyyriimmissä paikoissa. Itsellä maistissa simpukkasetti ja vastapäätä vedetään viiriäisenkoipia ja maalaissalaattia.

Pöytään vati, jossa mm. manteli- ja harvemmin näkyviä partaveitsisimpukoita. Mainio tomaattinen liemi, jota ryystin ahnaasti. Hyvä suola, sipulia, yrttejä ja peksaakin vilahti maussa. Näitä kyyditti rapsakat tryffelisuolatut maalaisranskalaiset. Hyvää. Erityismaininta pottuille tarkoitetusta talon omasta sinapista. Kaverin salaatissa dressing mallillaan ja maukkaat viiriäisenkoivet katosivat lautaselta sukkelaan. Hyviä makuja.

Ensi kerran perusteella taitun helposti uudestaan tiskin ääreen. Hinta kohdillaan. Päivän menu irtoaa neljään kymppiin. Hyvä leima ja oikeasti helposti lähestyttävä paikka. Ei nillittämisen sijaa näistä vähistä kokemuksista. Vaikka mikään Murun kopio ei olekaan niin mielestäni kyseisen paikan mutkattomuus siirtyy komiaan myös Pastissin tiloihin. Oletettavasti poimii pian paikkansa Stokkan etelän puoleisen väen ja herkkuperien kantapaikkana. Pastis = Sensass. Exquis. Gentil. Chouette. Mä mitään ranskaa osaa.

Näiden miesten hymyt ja ruoka kantavat vielä pitkälle. Mannerheimintien loppupään ja lähitienoon ainoa Nepalilainen on saanut minusta kantiksensa. Luulen salinpuolella asiakkaalle esitetyn hymyn säilyvän myös keittiöön asti. Aidosti ystävällisen oloiset miehet kantavat ruokaan pöytään tasaisella laadulla.

Lounaskertoja alla varmaan viisi ja matkaeväät olen hakenut lie jo useammin. Setit sopivan runsaita, menun muutokset ja toiveet huomioidaan aina ja varttia kauempaa en ole kai koskaan odottanut. Odotellessa tarjoiluun ja hintaan tuntuu kuuluvan kuumat kaukomaan juomat.

Mielestäni ruoan suhteen ohi ei ole ammuttu kertaakaan. Mausteseoksista ja kastikkeista erottuvat aidot raaka-aineet ja mistään sössöistä ei ole keittiössä kyse.

Ehdottomasti noiden nurkkien ravintolaässä ja korttelilinjassaan kaikkinensa paremmasta päästä.

Paksu on aiheuttanut pulinaa puolesta ja vastaan. Omien kokemuksieni perusteella paikalle ehdottomasti peukut kohti kattoa. Snacklistalta oluen lomaan mainioita eväitä ja fiininpää ruokaa hakevalle varmasti löytyy omansa. Osaa hämmentää näiden kahden linja yhdistäminen tässä, mutta hitot… mutkaton ympäristö ja omaa leimaa löytyy kunnolla. Iltakokemusteni perusteella ihmiset ovat paikan löytäneetkin eikä paikan tarjoama ristiriita vaikuta ihmisiä häiritsevän.

Snackilistalta bissen kaveriksi kelpuuttaisin uudemman kerran helposti ylikypsät naudanrintaleivät, ribsit ja siivet. Ribsejä kehuttiin myös vieressä parhaimmiksi ravintoloissa saaduiksi. Noista makua löytyy. Pähkinää, chiliä ja hyvää glaseerausta, mutta tuhtia ja yksioikoista on. Kilon jälkeen todella tietää miltä moiset maistuvat. Siipipalojen kyljessä olleista dipeistä vaihtaisin pähkinädipin raikkaimpiin vaihtoehtoihin. Jos joku noita ravintolan haasteessa esitetyn kolme kiloa taittaa niin kova sonni on. Snacklistan vuoksi vänkään helposti uudemman kerran oluen ääreen. Viinilista ei vaan houkuttele tätä yhtä.

Ala carte puolelta kokemukset suppeampia. Uutena vuotena yksi menuvaihtoehto siika ja härkä pääruoilla. Krouvimman listan kylkeen viimeisteltyä juuresnoppaa, kuohkeita vaahtoja ja tarkkaa kypsyttelyä. Siikaa kehuttiin kalansyöjän syystä yhdeksi parhaista ravintola-annoksista hänen suussaan. Hyvältä näytti ja tuoksu kantoi hyvänä myös viereisille tuoleille. Härästä erinomainen kypsyys ja annoksena kutsuva. Todellisia huteja ei ole tullut paikasta maistettua.

Palvelun puolella viime kerran nuori mies hoiti sekalaisen ja oikkuilevan seurueemme hienosti. Annokset esiteltiin listan joka osista oikein ja perusteellisesti. Metrin mittainen kuittijonokin löysi palansa oikein. Aikaisemmilla kerroilla ystävällistä hymyä on tarjottu aina. Good.

Marraskuussa tikiravintolaan. Alku on siis kuin Bourdainin Suomijaksosta. Jatko tosin vähemmällä vodkalla. Tiskille pönöttämään ja ruuan perään kysymään. Iloista ja ripeää tarjoilua läpi nopean visiitin. Muilla näköjään tekstien perusteella toisinkin käynyt. Pöytä järjestettiin varauksen uupuessa vilkkaan ja mitään emme turhaa odottaneet, vaikka viikon kiireisimpänä hetkenä kupua täytimme. Hienosti mielestäni hoidettu. Reilussa kolmessa vartissa purilaiset mahassa ja miehet ulkona. Hyvä näin.

Kahta purilaista siis kaljan lomaan tappamaan. ”Erityismaininnan” vaatii mielestäni varsin erikoisen makuinen talon oma tiki-mausteseos. Oli meinaan vähällä pilata perunat kerrassaan. Maultaan ja tuoksultaan oltiin joulupöydän suklaisissa juhlakonvehdeissa. Appelsiini/anis/hä… mitä ihmettä… erikoista ainakin. Tätä vähän fiilaisin tai hennommalla kädellä annostelisin.

Mutta eipä zombie-purilainen muutensa aivan pöhkö ollut. Pihvi kerrankin medium. Pulla rapsakka ja pekonit myös. Pecorino vähän turhana välissä. Välissä muutenkin läimittynä paljon huttuja joista pikkelikurkut mielestäni makuisia. Tähän hintaluokkaan niin kuin pitääkin. Ei hurraa huutoja vielä, mutta minä moista enempää moittimaankaan.

Muovisuus ja teemat voi pekkaa harmittaa vaan mielestäni sopivan höntti Irtiotto teemaravintoloiden tarjontaan. Ei turhan vakavaa ja paikalla tuvan täydeltä oleva nuori jengi tämän ajatuksen ymmärtääkin

Lämmintä tunnelmaa, leppoisaa ruokatarinaa, jouhevaa tarjoilua ja kauniita pikku annoksia. Näistä on Kokki ja viinuri tehty. Ihmeen pitkään olen ”vältellyt” Etelä-Helsinkiin matkaamista. Chef & Sommelier saattaa hyvänä päivänä olla hyvinkin matkan väärti.

Hillitty ja viimeistelty paikka. Pöytää on pukattu pieneen tilaan vieri viereen, joista pari ahtaissa oloissa. Keskellä viikkoa ja tupa täynnä. Tämä kertoo selvää kieltään.

Yksityiskohtaisten pöytään kannettujen annosten kuvausten jälkeen odotukset olivat koko ajan korkealla uutta annosta korkatessa. Vastikään uudistuneen menun osista puolet osuivat ja osa upposi. Hetkittäin hienostuneet ja vienot maut lautasella juttelivat keskenään kauniisti vaan kaikkia annoksia eivät pelkät pitkitetyt tarinat kyytön matkasta tai jumalattoman kauan muhitetuista annosten osista täysin pelastaneet. Vaivaa on raaka-aineiden eteen nähty kuitenkin paljon. Annosten kyljessä mainiot talon leivät joita tahtoisin mukaankin ostaa.

Palvelusta 11 pistettä. Itse pidin. Kovin. Ystävällistä kaiken aikaa ja ruoka- sekä juomaesittelyt hakevat kylältä vertaistaan. Välitöntä ilman, että olisin kokenut tilannetta tai itseäni vaivaantuneesti. Ei mitään överi rehvakasta vaan sujuvaa, joustavaa, rytmikästä ja hyvällä tatsilla läpi eri ikäisten seurueiden. Nauroivat ne vanhemmatkin rouvat vieripöydissä.

Ruoan suhteen tämä yksi jäi vielä jotain kaipaamaan. Jonnekin katosivat osin kuvauksissa luritellut lukuisat makuaineet. Kivuttomasti taitun kuitenkin myöhemmin uudelle visiitille.